OLS:n naiset kohtaa SB Pron
Kolme viikkoa edellisen tauon jälkeen OLS tekee jälleen paluun tosipeleihin sunnuntaina 10.1.2010 kun Nurmijärveltä saapuu SB Pro Linnanmaan pyhättöön. OLS on sulatellut kinkkua ahkerasti kuluttamalla Pyrkän parkettia, hankkimalla Davenport-lihaksia ja leikkimällä ruotsalaisten kanssa. Nyt ei kuitenkaan leikit enää riitä, sillä vastaan tuleva Pro vilisee nopeajalkaisia nuorukaisia, joten smurffien on saatava palloa liikkeelle jalkojen seuraksi. Polttavin kysymys kuuluu miten Pro pärjää Linnanmaan isolla matolla. Joukkue on tottunut pienen kotikaukalonsa keltaiseen atmosfääriin, jossa monet joukkueet ovat olleet lähestulkoon hätää kärsimässä korkean karvin paineessa. Riittääkö nurmijärveläisten kunto isolle kentälle ja antaako matto etua kotijoukkueelle? Joukkueiden edellinen kohtaaminen Maaniitussa päättyi OLS:n 2-4 voittoon. SB Pro tulee varmasti nälkäisenä hakemaan revanssia. Paljon Pron mahdollisuuksista siihen riippuu mm-mitalisti Jenni Morottajan vireestä. Toki tukea löytyy nuorista Sanna Roiskosta ja Anne Haapasalosta, mutta Morottajan voidaan kuitenkin ajatella olevan Pron pelin sielu. Säätiedotusten mukaan pakkanen hellittää sunnuntaihin mennessä inhimillisiin lukemiin, smurffien toiveissa olisi kuitenkin vieraiden pieni jäätyminen. |
Takaisin edelliselle sivulle