Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS kohtaa sunnuntaina OLS:in

 
TPS kohtaa sunnuntaina OLS:in

Tiukkaa pudotuspelikamppailua käyvä TPS kohtaa sunnuntaina tällä hetkellä selkä seinää vasten pelaavan OLS:in. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Oulussa marraskuun lopulla päättyi TPS:n 9-7 voittoon. TPS ei ole kotona vähään aikaan voitoilla juhlinut (edellinen voitto Trackersistä 18.11.), joten petrattavaa kotijoukkueellakin riittää.

TPS palasi voittokantaan reilu viikko sitten Nokian KrP:n kustannuksella, mutta hukkasi otteensa voitosta NST-pelissä viimeisellä 30 minuutilla. TPS:n päävalmentaja Ray Backman peräänkuuluttaa joukkueeltaan pelivalmiutta ja ehjää ottelun läpivientiä.

- Joissan peleissä emme ole käyttäneet tilaisuuksiamme matsien alussa ja viimeksi NST:tä vastaan kokonaisuus ei pysynyt hallussa 60 minuutin ajan. Lähdemme edelleen peleihin ihan yksi kerrallaan, emmekä ota pudotuspeleistä tai mistään muustakaan viivasta paineita. Voitto on silti ehdottomasti tilauksessa.

TPS-OLS on TPS:n toiseksi viimeinen kotiottelu Salibandyliigan runkosarjassa, joten nyt jos koskaan olisi hyvä tulla seuraamaan TPS:n kotivoiton metsästystä!

Seuraa heitä:

Mikko Hautaniemi, #5: M10 sai Nokiaa vastaan maalihanansa auki ja tämä pudotti silminnähden apinan Haudan harteilta. Hauta alkaa olla merkitty mies vastustajien papereissa ja tilaa kentältä ei löydy alkukauden tapaan. Hyvällä pelikäsityksellä varustettu M10 kykenee kuitenkin tekemään tilaa myös ketjukavereilleen.

Jarkko Penttinen, #18: Jarkko Penttinen on muodostanut Teemu Känkäsen ja edellä mainitun Hautaniemen kanssa TPS:n ykköskentällisen kauden kolmannesta ottelusta lähtien. Penttinen on osunut tällä kaudella 17 kertaa, mutta useampaankin maalin tilaisuuksia olisi ollut. Penttinen saa joka ottelussa tällä hetkellä hyvin maalipaikkoja, joten on vain ajan kysymys koska verkot taas heiluvat.

TPS-OLS su 31.1. klo 17.00, Turkuhalli

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Alkukauden ajan Sveitsin NLB-liigassa UCH Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo liittyy OLS:n riveihin toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. Sveitsissä pelit ovat koronatilanteen vuoksi tauolla, joten Keskitalo on ollu jo tovin kotiseudullaan Oulussa.

Lue lisää
Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Naisten Salibandyliigajoukkueen valmennus uudistuu kokonaan ja joukkueen päävalmentajana aloittaa Petri Turunen.

Lue lisää
Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on yhteisharjoittelun osalta vielä jäissä, mutta taustalla joukkueen kasaaminen on edennyt lähes päätepisteeseensä.

Lue lisää
Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Miesten edustusjoukkueen toissakauden kapteeni Mikko Saarnio palaa Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen OLS:n miesten paitaan. Saarnion sopimus Luistinseuran kanssa on yksivuotinen.

Lue lisää
Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

OLS Salibandy on valinnut uudeksi päätoimiseksi työntekijäksi SB Vaasassa kaksi viime kautta miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja seuratyöntekijänä toimineen Jani Lipsasen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää