Boris Bakalovista Ettan keskitorjuja
Serbialainen keskitorjuja Boris Bakalov liittyy Ettan miehistöön elokuun alusta alkaen. Bakalovin sopimus on yksivuotinen. Aikaisemmin Joensuun Riennossa kaksi kautta liigaa pelannut Bakalov vahvistaa tuntuvasti Ettan keskitorjuja osastoa. Päävalmentaja Olli Kuoksa odottaa kokeneelta pelimieheltä kovaa asennetta ja hyvää joukkuepelaamista. ”Bakalovin vahvuutena ovat nopeat jalat joten hän sopii hyvin pelisysteemiimme”. Edellisen kauden Bakalov on pelannut Serbian pääsarjassa. Boris Bakalov nähdään tositoimissa, kun Etta järjestää 27.-29.8. siis ensi viikonloppuna Lohenkutu turnauksen. Siihen tulevat mukaan Sun Volley, Perungan Pojat ja Pielaveden Sampo Panu Pahtaja jatkaa Ettan liberona Ykkössarjan viime kausien paras libero Panu Pahtaja 23 v jatkaa Ettassa kaudella 2010-2011. Pahtaja on Napapiirinpallokettujen kasvatti ja seurannut päävalmentaja Olli Kuoksan mukana vuodesta 2007 asti. ” Mukava, että saan luottomieheni myös ensikaudeksi samaan porukkaan, Kuoksa toteaa nopeajalkaisesta rovaniemeläisestä.” Joukkueeseen liittyy myös Kalevala Sportista hakkuri Jyrki Nurminen 19 v 193cm . ”Ristijärven Pyryn kasvatti oli edellisellä kaudella Sportin parhaimmistoa ja erittäin vaikea pideltävä keskinäisissä peleissä kommentoi nuorukaista päävalmentaja Kuoksa.” Valmistavia turnauksia joukkue pelaa Lohenkutu turnauksen lisäksi, Kokkolassa 11-12.9 ja Pielavedellä 18-19.9 Etta leireilee viikolla 35. Rovaniemellä ja pelaa siellä ainakin Napakettuja vastaan. Ettan tiedotteesta / UrheiluOulu |
Takaisin edelliselle sivulle