Pistejako tuloksena kärkikamppailussa
Sunnuntain illan miesten 1.divisioonan kärkikamppailu OLS - NST päättyi tasatulokseen 3-3. Näin ollen OLS sai aikaan NST:n kauden ensimmäisen pistemenetyksen, mutta kaivattu voitto ja silti saamatta. Lappeenrantalaisten sarjajohto säilyy ottelun jälkeen tukevasti 3 pisteessä. Ottelu ei tarjonnut 1.divisioonan kärkipään taitojoukkueista huolimatta hienouksia, sillä joukkueet hyödynsivät pienet ja isotkin mailaanlyönnit sallineen tuomarilinjan. Monet maalitilanteet kariutuvat viimeistään viime metreillä. Joukkueiden onni oli se, että molemmat joukkueet taistelivat rehdistu, eikä koiruudet laajentuneet kontaktipeliin. Ottelun alun ensimmäiset 5 minuuttia olivat OLS:lta aktiivista peliä ja pallo saatiin maalintekoalueelle muutaman kerran. Tämän jälkeen NST kuitenkin hallitsi avauserää selvästi ja voitti sen kahden hienoa syöttöpeliä sisältäneen maalin turvin lukemin 1-2. OLS:n tärkeästä kavennusmaalista vastasi Otso Tornberg (-93), joka viimeisteli avausmaalinsa miesten edustusjoukkueesta. Tatu Kiipelin (-92) laukaus pomppasi NST-maalivahti Jarkko Monthanin torjunnasta takatolpalle, mistä Tornberg lapioi pallon suoraan ilmasta sisään. Toisen erän alkuun OLS pääsi kokeilemaan maalintekoa ylivoimalla ja Ville Turula onnistui kaatuessaankin toimittamaan pallon ohi Monthanin. Syöttöpiste maaliin merkittiin JP Järvenpäälle. OLS paransi peliään toiseen erään huomattavasti, mutta maaleja OLS ei saanut enää enempää aikaan. Päätöserässä OLS meni ensi kerran ottelussa johtoon ja johtomaali edustikin illan kauneimpia. Petri Niemelä näpäytti kovan syötön oikeasta laidasta selän takaa maalille nousseelle Antti Niemiselle, joka ohjasi pallon suoraan syötöstä maaliin. Maali oli puolustaja Niemiselle jo kauden neljäs täysosuma. Johtotilanteessa NST oli hallitsevampi ja tasoitusmaali syntyi lopulta 57. minuutilla. Pallo pelattiin maalintakaa Tomi Turuselle, jonka maila oli sen verran vapaana, että pallo löysi suoraan ilmasta lyötynä tiensä ohi hyvin pelanneen Erkki Pasasen. Läpi ottelun jatkuneiden mailaan lyöntien seurauksena OLS sai ottelun ensimmäisen jäähynsä ajassa 59.32 jatkuvasta väärästä pelitavasta. Jäähy kuumensi OLS ja yleisön tunteet pintaan ja NST sai mahdollisuuden ratkaista jo 9 peräkkäisen voiton itselleen. OLS kuitenkin kesti uhrautuvaisuudella ja osin myös tuurilla. NST:n Toni Kokkonen löysi kertaalleen maukkaalla poikkisyötöllä NST-pelaajan, mutta laukaus viuhui ohi. OLS:n ottelun päättyminen tasatulokseen oli hieman harmillinen, mutta ottaen huomioon ilmassa leijuneen tappiouhkankin otti OLS-leiri tasapelin kohtaisen tyytyväisinä vastaan. "Avauserä oli meiltä heikko, mutta paransimme paljon. Tuomarilinja salli mailapelin täysin ja se oli ottelun kannalta harmillista", OLS:n päävalmentajakaksikosta Jarmo Härmä kommentoi. OLS:n onneksi NST:n tekopaikat siunaantuivat ottelussa pääasiassa muille miehille kuin kolmikolle Aapro-Kosonen-Kokkonen ja osin tästä syystä verkko jäi kiristymättä. Kun maalivahdit olivat molemmissa päissä hyviä, eikä tehopelaajia löytynyt myöskään OLS:sta pysyi ottelu tasaisena loppuun asti ja pisteet jaettiin 3-3-lukemin. OLS:n osalta pelit jatkuvat maajoukkuetauon jälkeen vajaan kahden viikon päästä vieraskentällä, kun joukkue kohtaa länsilohkon joukkueet Ilveksen ja FBC Turun. |
Takaisin edelliselle sivulle