Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko komean voiton turvin joulutauolle

 
Lukko komean voiton turvin joulutauolle

OTTELUN TEEMA

Otteluun lähdettäessä sävelet olivat selvät, molemmat joukkueet halusivat lähteä voitto takataskussa joululomille. Kotijoukkue Lukko oli hieman hankalammassa asemassa matsin alussa. Kärpät sai tulla Raumalle levänneinä, kun Lukko puolestaan pelasi edellisenä iltana Hämeenlinnassa.

Lukko ei kuitenkaan antanut väsymyksen painaa, vaan jaksoi pelata vahvasti läpi koko ottelun. Vahvasti pelannut kettulauma ei päästänyt Kärppiä käytännössä ollenkaan kunnon maalintekopaikoille. Tasainen ja maaliton vääntö meni lopulta voittomaalikilpailuun asti, jonka Lukon taitavat hyökkääjät hoitivat tyylikkäästi kotiin. Historiankirjoihin merkittiin lukemat 1-0 (0-0, 0-0, 0-0, 0-0, 1-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukosta parhaiten edukseen esiintyivät maalivahti Mika Noronen sekä puolustuksessa varmoja otteita esittäneet taistelijat. Nollapelin jälkeen olisi väärin nostaa jalustalle yksittäisiä miehiä, joten kiitos voitosta kuuluu koko porukalle.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisu meinattiin nähdä jo varsinaisella peliajalla, kun kiekko jo kerran kaivettiin Lukon maalista. Tilanteessa Mika Noronen ehti torjua kiekon, jonka ahne hyökkääjä kävi vielä lyömässä maalivahdin suojista sisään. Tuomari oli kuitenkin ehtinyt viheltää pelin poikki, joten maali hylättiin ilman videotarkistuksiakin.

Kun ottelun ratkaisu siirtyi voittomaalikilpailuun, astuivat esiin ne soturit joiden odotettiinkin tekevän niin. Noronen päästi lopussa vain Kimmo Koskenkorvan harhautuksen taakseen ja toisessa päässä Ville Hostikka joutui antautumaan Kurtis McLeanin ja Perttu Lindgrenin loistavien suoritusten edessä. Lukolle kirjattiin näin viides voitto yhtä monesta voittolaukauskilpailusta tämän kauden sarjassa.

TULEMAN PITÄÄ

Lukon joukkueella on tiedossa vielä viikon verran treeniä ja kuntotestit, jonka jälkeen edessä on ansaittu joululoma. Lomien jälkeen on tämän vuoden puolella vielä tiedossa kaksi peliä, ensin tiistaina 28.12. on matka Lahteen Pelicansin vieraaksi ja torstaina 30.12. Lukko isännöi Tampereen Tapparaa Kivikylän Areenalla.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PerttuLindgren

Perttu Lindgren

26.8.1987 Tampere
Tiedot

KurtisMcLean

Kurtis McLean

2.11.1980 Kirkland Lake, ONT
Tiedot

MikaNoronen

Mika Noronen

17.6.1979 Tampere
Tiedot


Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää