Isku aloitti pudotuspelit kotivoitolla
Tampereen Isku-Volley aloitti Mestaruusliigan pudotuspelit vakuuttavalla 3-0 (25-22, 25-21, 25-23) –voitolla hallitsevasta Suomen mestarista Sun Volleysta. Voitto oli historiallinen, koska Isku ei ole koskaan aikaisemmin onnistunut voittamaan oululaisjoukkuetta. - Kädet hikosivat penkillä loppuun asti, missään vaiheessa ei ollut helppo olo. Virheitä tuli molemmille paljon, ja molemmilla on paljon varaa parantaa huomenna, Iskun valmentaja Jussi Heino myönsi. Sun Volley aloitti kaksi ensimmäistä erää hyvin ja yritti jopa varsinaista tyrmäystä toisen erän alussa. Vierasjoukkue johti jopa 8-2, mutta Isku ei lannistunut, vaan kiri rinnalle tilanteeseen 10-10 ja lopulta ohi. Sekä ensimmäisessä että toisessa erässä vaihdosta tulleen Sauli Sinkkosen syöttövuorolla oli ratkaiseva merkitys. - Kaksi erää oli tasaista, kunnes Sauli Sinkkonen tuli syöttämään ja syötti todella hyvin. Tiesimme kyllä miten Sinkkonen syöttää, mutta silti emme saaneet oikeastaan lainkaan pelattua niitä palloja, Sun Volleyn valmentaja Sami Kurttila sanoi. Sun Volleyn peliä hankaloitti ykköshakkuri Marko Ahon puuttuminen kokoonpanosta työkiireiden vuoksi. - Ykköshakkurin puuttuminen olisi vaatinut muilta enemmän venymistä, mutta sitä ei tänään ollut. Voiton kiiltoa puuttui kuitenkin silmistä, Kurttila harmitteli. Joukkueet kohtaavat toistamiseen huomenna Tampereella. Molemmat valmentajat myönsivät, että voitto olisi tärkeä ennen siirtymistä Ouluun. Ottelusarja jatkuu Oulussa sunnuntaina ja tarvittaessa edelleen maanantaina. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa. - Voitto huomenna kasvattaisi edelleen itseluottamusta ja nälkää. Voiton jälkeen olisi huomattavasti mukavampi matkustaa Ouluun, ja voitto olisi tärkeä myös jatkopelejä ajatellen, Jussi Heino arvioi. Isku-Volleyn parhaana palkittiin hakkuri Jose Luis Martell (15/+8), jonka syöttövuoro nosti kotijoukkueen toisen erän alun ahdingosta. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin Antti Malinen. |
Takaisin edelliselle sivulle