Ettalla ottelut kotona keskiviikkona ja lauantaina
Ettalla ottelut kotona keskiviikkona ja lauantaina
Etta aloitti Lentopallon Mestaruusliigan kotivoitolla Muuramesta, joka on sitten kotonaan kaatanut mestarisuosikit Lakkapään ja Isku Volleyn. Vierasmatka Varsinais-Suomeen tuotti sitten pettymyksen elikkä kaksi tappiota. Ensimmäinen tuli lauantaina Hurrikaaneille ja toinen sunnuntaina Loimulle. Viikonloppuna oli kaksi ottelua. Myös tällä viikolla on kaksi ottelua. Ne ovat kotisalissa. Keskiviikkona 12.10. tulee Ettan vieraaksi nousijajoukkue Kokkolan Tiikerit, joka on kärsinyt tappiot kaikissa kolmessa tähän saakka pelaamissaan otteluissa. Vastassa seuralla on ollut veikattuja kärkijoukkueita. Nyt kuitenkin on vastassa tuttu joukkue ja niinpä näemme voittoon uskovan Kokkolan Oulun urheilutalossa. Ottelussa on henkistä panosta, kun Ettan pelaajia harmittaa vietävästi kaksi vierastappiota ja Kokkola himoitsee ensimmäistä voittoa. Myös lauantaina tulee Oulun Urheilutaloon voitonnälkäinen vieras Pielavedeltä. Etta pudotti Sammon viime keväänä mitalipeleistä ja niinpä joukkueella on paljon hampaankolossa. Kukaan ei jää Oulun Urheilutalossa tällä viikolla kylmäksi. Jukka Tuovinen on saanut myös Ilkka Sammelvuon tulemaan mukaan joukkueeseen ja niin kokeneella valmentajalla on todella kokenut joukkue käskytettävänä. Ettan pelaajisto on tällä hetkellä terve. Olli Kuoksa voi ajatella vain tulevaa ottelua ja miten miehistöä käyttää. Nuoret Jyrki Nurminen ja Eelis Karinen ovat kasvaneet miehen mittoihin pelaajina. Itseluottamus nousee päivä päivältä ja niinpä he ovat valmiit täyttämään oman tonttinsa pelikentällä. Erittäin positiivisesti on joukkueessa aloittanut Makedonian maajoukkuepelaaja Vuk Karanovic. Mestaruusliiga pelataan tällä kaudella kolminkertaisena sarjana. Sarjassa on siis 33 ottelua. Viime kaudella Etta sijoittui neljänneksi. Sijoitus palkitaan 17 kotiottelun järjestämisellä. Menestys toi myös Challenge Cupin ottelut. Ettan vastustaja on Stroitel Minsk Valko Venäjältä. Kotiottelu on 14.12. ja vierasottelu 21.12. Suomen Cup alkaa marraskuussa. Ettan vastustaja on voittaja ottelusta Loimu -Korson Veto. Etta aloittaa kotona. Alustavat ottelupäivät ovat 2.11 ja 9.11. Etta aloittaa kotona. Mestaruusliigan Joukkueille on tiedossa vähintään 37 ottelua, joista 19 kotona. Menestys Suomen Cupissa, Mestaruusliigassa ja Challenge Cupissa voi nostaa ottelumäärän jopa yli 50 ottelun. Hyvä laaja pelaajamateriaali on erittäin tärkeää tämän ohjelman läpiviemisessä. On selvää, että kausi ei mene minkään joukkueen osalta täysin ilman epäonnea, loukkaantumisia, sairastumisia ja muita vastoinkäymisiä. |
Takaisin edelliselle sivulle