Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS:lle avausvoitto

 
OLS:lle avausvoitto

Kiireisimmille lukijoille riittää kertoa, että lauantain pelissä WP-35 puolusti, kun Oulun Luistinseura piti palloa ja teki välillä maaleja. Toki vierasjoukkuekin sai monta vaarallista paikkaa ja maalasi erikoistilanteista kahdesti, mutta ottelun juoni oli suurin piirtein kuvatun yksinkertainen.

Liiga-avauksessa kotijoukkuetta vaivasi huono viimeistely. Paikat hyödynnettiin paremmin, ainakin ensimmäisellä puoliajalla. Samuli Koivuniemi vei OLS:n johtoon jo neljännellä minuutilla. Ensin hän taisteli pallon päätyrajalta Antti Pesoselle, joka syötti takaisin ja verkko heilui. Varkaus oli lähellä tasoittaa 10. minuutilla. Vartin pelin jälkeen Koivuniemi teki toisen maalinsa Matti Väärälän pitkästä syötöstä. Tommi Pikkuhookanan 3 - 0 -läpiajomaali näytti selvältä paitsiolta monen katsojan mielestä. Tuomarin sana on kuitenkin laki.

Maalissa pelasi Hannu Kauttio. Hänelle olisi kuulunut syöttöpiste neljännestä maalista, sillä musta puolustaja pudotti pitkän heiton suoraan hyvään paikkaan Pesoselle. Vieraat saivat ensimmäisellä puoliajalla monta kulmalyöntiä ja onnistuivatkin yhden kulman jälkitilanteesta loppuminuuteilla.

Sama laulu jatkui toisella puoliajalla. Neljä minuuttia oli pelattu, kun Koivuniemi teki hattutempun. Osuma syntyi Ville-Veikko Angerian antamasta vapaalyönnistä. Seuraavaa maalia odotettiin vartti. Pikkuhookana pamautti kulmalyönnistä lukemat 6 - 1. Sen jälkeen kotijoukkue teki vielä viisi maalia ja epäonnistui ensimmäisestä ja onnistui toisesta rankkarista. Vierasjoukkue teki toisen maalinsa niin ikään rangaistuslyönnistä.

Kotijoukkueella onnistumisia

WP-35:n valmentaja Juha Järveläisen mielestä Varkaus pelasi hyvällä enegialla ja karvasi mainiosti, mutta sähläsi alakerrassa.
– Annoimme vastustajalle ilmaiseksi kuusi tai seitsemän maalia. Huolellisemmalla pelillä olisi voinut tulla ihan hyvä taistelu, hän kommentoi.

OLS oli peliinsä tyytyväinen. Valmentaja Jari Loukkola kiitteli esimerkiksi Antti Pesosen, Joni Kauhasen, Hannu Kauttion ja Jari Vallan esitystä. Viisi maalia tehnyt Samuli Koivuniemi oli tyytyväinen omaan ja koko joukkueen suoritukseen.
– Nyt maalinteko aukesi. Paikkoja oli tullut jo edellisissä peleissä ja nyt meni sisäänkin. Joukkueen peliin olen erityisen tyytyväinen. Hyökättiin suoraviivaisemmin ja koko joukkueella, hän mietti.
Parannettavaakin jäi. Harhasyöttöjä annettiin turhan monta. Kärkijoukkueita vastaan niitä ei ole varaa antaa.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

OLS:n jääpallon edustusjoukkueen päävalmentajaksi palaa tuttu mies.

Lue lisää
Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina Ouluun saapuu sarjajohtaja Mikkelin Kampparit, joka on saanut kaksi pistettä kaikista kymmenestä pelistään.

Lue lisää
OLS kohtaa lauantaina JPS:n

OLS kohtaa lauantaina JPS:n

Bandyliigassa neljäntenä Oulun Luistinseura saa huomenna vieraaksi viidentenä olevan Jyväskylänseudun Palloseuran.

Lue lisää
OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

Tapaninpäivän jääpalloperinteet jatkuivat Oulussa hieman erilaisissa merkeissä kuin menneinä vuosina.

Lue lisää
OLS kohtaa Tornion

OLS kohtaa Tornion

Tapaninpäivän pohjoisessa kamppailussa kohtaa kaksi huonossa vireessä olevaa joukkuetta.

Lue lisää
OLS voitti sekavan pelin

OLS voitti sekavan pelin

Tämän päivän peli ei ollut jääpalloa parhaimmillaan.

Lue lisää