Kiekko-Laserin tehokas alivoima kaatoi lohipaidat
Lauantai-kierroksen kamppailu Raksilassa oli tunnetta ja tapahtumia täynnä, kun Kiekko-Laser isännöi Kiekko-Vantaata. Molemmilla joukkueilla oli edellispäivältä vieraspeli alla ja se näkyi myös pelissä ajoittaisena turhautumisena. Kotkapaitojen voitontahto ja taisteluilme olivat tänään yhtenäisempiä ja vantaalaiset passitettiin toistamiseen tälle kaudelle tyhjin käsin kotimatkalle lukemin 3-1. Kotkapaidoilla oli hienoinen yliote läpi ottelun, vaikka joukkueella oli tappio KooKoo:sta alla. Se energia mikä eilisestä erittäin tiukasta kamppailusta jäi yli, löysi hyvin tiensä Raksilan kaukaloon. Heti pelin alusta asti tunteet kävivät kuumana. Kiekko-Vantaan Toni Mäkiaho istui ensimmäisenä kaksiminuuttista kampattuaan Joni Liljebladin. Rangaistuksen kärsittyään Mäkiaho ehti olla kaukalon puolella reilut kolme minuuttia, kunnes kutsu pukukoppiin kävi. Mäkiahon ruman taklauksen kohteeksi joutui Ville Rajala, joka loukkaantui tilanteessa. Rajala palasi vielä toiseen erään, mutta joutui kuitenkin jättämään pelin kesken. Mäkiaholle tuomittiin tilanteesta viiden minuutin rangaistus ja automaattinen pelirangaistus käytöksestä. Toiseen erään lähdettäessä Mäkiahon viisiminuuttista oli vielä jäljellä, kun vantaalaiset pääsivät alivoimalla kolmella yhtä vastaan hyökkäykseen ja lohipaitojen Robert Nyholm laittoi kiekon pussiin. Kiekko-Laserin seuraava ylivoimatilanne tuotti kuitenkin tulosta, kun kapteeni Toni Kirén laukoi siniviivan tuntumasta kiekon lohipaitojen maalilla torjuneen Mika Norjan selän taakse. Kiekko-Laser oli pelissä paremmalla jalalla liikenteessä ja kolmannessa erässä se tuotti tulosta. Heti erän alkuun Tomi Peltonen vei kotkapaidat 2-1-johtoon Iiro Memosen vahvasta esityöstä. Kolmannessa erässä puolestaan Kiekko-Laserin pukukopin ovi kävi, kun Kirénille tuomittiin 5+20 polvitaklauksesta. Samassa ajassa Peltonen sai kahden minuutin rangaistuksen ja Kiekko-Vantaa pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa. Kiekko-Laserin alivoima on kuitenkin tällä hetkellä erittäin vahvaa ja uhrautuvaista. Ja kun maalilla on vastustajan harmiksi vielä Antti Rautiola, ei tulosta helposti synny. Tälläkin kertaa vantaalaisten yritykset kilpistyivät Rautiolaan. Matias Perkkiö pääsi alivoimalla kokeilemaan maalintekoa läpiajosta, mutta ottelun viimeistä maalia saatiin vielä odottaa. Memonen pohjusti joukkueen kaksi ensimmäistä maalia ja kovassa vireessä läpi ottelun ollut hyökkääjä pääsi tuulettamaan Kiekko-Laserin kolmatta osumaa, joka syntyi Memosen lavasta ylivoimalla. Kiekko-Vantaan pyssyistä loppui ruuti ja kotkapaidat ottivat tärkeät kolme pistettä itselleen. Kiekko-Laserin päävalmentaja Mikko Manner oli syystäkin tyytyväinen joukkueen koko viikon panokseen. "Mahtava voitto meille ja huikea viikko takana, kun kolmesta ottelusta saatiin kuusi pistettä. Rautiola on ollut koko viikon meidän ykköspelaaja. Kovaa taistelua ja jääkiekkoon kuuluu tunteet ja tänään sitä oli pelissä. Itse provosoiduttiin kolmannessa erässä. Vantaata vastaan voitot menivät kotipainotteisesti. Memoselta hyvä peli ja tyytyväinen voi olla". Kiekko-Laserin pelit jatkuvat ensi keskiviikkona (26.1) ja tuolloin Raksilassa vastassa on sarjaykkönen Mikkelin Jukurit. Kiekko-Vantaa isännöi TuTo:a samana päivänä kotikaukalossaan Valtti Areenassa. Mestiksen (Reija Poutanen) tiedotteesta / UrheiluOulu |
Takaisin edelliselle sivulle