Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukolle Oulussa kauden ensimmäinen tappio

 

Lukolle Oulussa kauden ensimmäinen tappio


OTTELUN TEEMA

Rauman Lukko matkasi kauden kolmanteen peliin kauas Ouluun Kärppien vieraaksi. Molemmat joukkueet olivat voittaneet molemmat aiemmat ottelunsa tämän kauden SM-liigassa ennen illan kohtaamista, joten Lukolle oli tiedossa haastava reissupeli.

Kärpät onnistuikin lyömään luun kurkkuun heti alussa, kun Kimmo Koskenkorva teki isäntien avausmaalin jo viiden peliminuutin jälkeen. Lukolla oli omat paikkansa ottelussa, mutta maalinteossa kettupaidat onnistuivat vain kertaalleen. Lopulta voitto kirjattiin Kärpille lukemin 4-1 (1-0, 2-1, 1-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon parhaimmistoon lukeutuivat jälleen nelosketjun tutkapari Juhani Jasu ja Janne Keränen, sekä kauden toisen maalinsa viimeistellyt kakkosketjun laitahyökkääjä Jussi Pesonen.

Pesosen maali syntyikin juuri edellä mainitun kaksikon esityöstä Lukon vaihdon ollessa kesken. Pesonen sai Keräseltä maalin edustalle nappisyötön suoraan lapaan, josta laadukkaasta laukauksesta tunnettu mies ei erehtynyt.

RATKAISUN PAIKAT

Lukolla oli toisen erän alussa hyvät paikat nousta peliin mukaan, kun ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemissa 1-0. Lukko hallitsikin toista erää lähes yhtä vakuuttavasti kuin Kärpät avauserää. Hieman ennen erän puoliväliä Pesosen tekemä tasoitusmaali jäi kuitenkin Lukon osalta ainoaksi hyvistä yrityksistä huolimatta.

Isäntäjoukkue Kärpät ratkaisi ottelun edukseen toisen erän viimeisellä viisiminuuttisella onnistuttuaan kahdesti ohittamaan Lukko-vahti Norosen. Asialla olivat Mikko Lehtonen ja Miikka Salomäki. Lopullisen naulan arkkuun löi Joonas Kemppainen tehden maalin päätöserän alussa. Erikoista ottelun maaleissa oli, että kaikki illan viisi osumaa tehtiin tasaviisikoin.

TULEMAN PITÄÄ

Lukolla on edessä matka takaisin länsirannikolle, jossa parin päivän huilin jälkeen joukkue kohtaa Tampereen Ilveksen. Kivikylän Areenalla perjantaina 23.9. pelattava kamppailu starttaa kello 18:30. Liput kannattaa hankkia viimeistään nyt, sillä parhaat paikat viedään ensin. Tervetuloa kannustamaan Lukko voittoon!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää