Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPalla vuorossa Oulun reissu

 

PoPalla vuorossa Oulun reissu


FC PoPa kohtaa huomenna kauden toiseksi viimeisessä vierasottelussaan OPS:n. Vaikka pisteitä on jaossa normaalit kolme kappaletta niin molempien joukkueiden loppukausi on pisteistä huolimatta pitkälti taputeltu. FC PoPa matkaa kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmaksi ja OPS:n nousuhaaveet kokivat viime kierroksella kovia, kun AC Oulu oli parempi lukemin 6-2.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Porissa päättyi OPS:n voittoon lukemin 2-0.

Kolhiintunutta mainetta kiillottamaan

PoPan kausi on ollut todellista tervanjuontia ja nähdyillä esityksillä ei voi pitää kauhean kovana vääryytenä, että kauden jälkeen lyödään lippu kouraan, jossa määränpäänä on kakkosdivisioona. Sen verran ylpeytttä jokaiselta pelaajalta pitää löytyä, että viimeisissä otteluissa ainakin taistellaan loppuun asti eikä luovuteta jo ennen ottelua, joka tapahtui edellisessä ottelussa FC Viikinkejä vastaan, joka pyöritteli PoPasta helpon voiton lukemin 5-1.

Vielä on kolme ottelua karmaisevaa kautta jäljellä ja vaikka tippuminen on sinetöity niin jokainen pelaaja on kanssapelaajilleen sen velkaa, että huomenna lähdetään kovalla taistelulla hakemaan pisteitä. Jos jokainen pelaaja laittaa kaikkensa likoon niin laihaan pistepussiin on mahdollista saada täytettä.

Huomisesta ottelusta ovat sivussa Teemu Vihtilä ja Lauri Pirhonen.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriPirhonen

Lauri Pirhonen

3.7.1984 Noormarkku
Tiedot

TeemuVihtilä

Teemu Vihtilä

24.8.1980 Pori
Tiedot


Hercules vahvistui kahdella pelaajalla

Hercules vahvistui kahdella pelaajalla

Hercules on vahvistunut kahdella keskikaistalla viihtyvällä pelaajalla. Syksyllä joukkueeseen liittynyt Lapuan mies Iikka Hirvilammi ja AC Oulu Akatemiassa viime kaudella operoinut Niklas Haataja pelaavat Hercun väreissä kaudella 2021.

Lue lisää
Aapo Kuivila lainalle SJK:sta

Aapo Kuivila lainalle SJK:sta

AC Oulu ja SJK ovat sopineet toppari Aapo Kuivilan lainasopimuksesta AC Oulun riveihin. Lainasopimus kattaa kauden 2021.

Lue lisää
AC Oululle neljä uutta pelaajasopimusta

AC Oululle neljä uutta pelaajasopimusta

AC Oulu on solminut neljä uutta pelaajasopimusta. Maalivahti Tommi Lindholmin sopimus kattaa kauden 2020. Hyökkäyspään tulokkaiden Fareed Sadatin ja Jusif Alin sopimukset sisältävät myös optiot kaudesta 2021. Nuoren oululaislupaus Otso Liimatan sopimus ulottaa kauden 2023 loppuun saakka.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Pekka Welling tekee paluun AC Ouluun

Pekka Welling tekee paluun AC Ouluun

AC Oulu ja hyökkääjä Pekka Welling ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää