Etta saapuu Raisioon haastamaan Loimun
Etta saapuu Raisioon haastamaan Loimun
Etta kävi pari viikkoa sitten Raisiossa pelaamassa harjoitusturnauksen ja sijoittui tuossa turnauksessa toiseksi heti Loimun jälkeen. Joukkueiden keskinäinen ottelu päättyi silloin 2-1. Liiga-avauksessaan Etta voitti Muuramen Lentopallon kotihallissaan lukemin 3-1. Oululaisten ryhmästä jäi harjoitusottelun perusteella tasainen ja vahva kuva. Jo viime menestyksekkäällä viime kaudella joukkueessa vakuuttaneiden hakkuri Salvis Cielavsin ja keskitorjuja Boris Bakalovin lisäksi joukkueen yleispelaajat jättivät turnauksessa itsestään todella hyvän kuvan. Toisen yleispelaajan tontin on valloittanut itselleen 18-vuotias ja 185 cm pitkä juniorimaajoukkueen yleispelaaja Eelis Karinen, joka on pituisekseen todella hyvä hyökkäämään ja torjumaan. Toisella yleispelaajan paikalla pelaa makedonialainen Vuk Karanovic, joka pelasi urallaan ennen vakavaa loukkaantumista kovassa Saksan Bundesliigassa. Loimun avaus tämän vuoden liigassa on ollut odotusten mukainen, kun kahden kotiottelun jälkeen pistesaalis on kuusi. Joukkueen pelissä erityisen lupaavalta on näyttänyt syöttö- ja vastaanottopeli, jotka ovat olleet paremmalla tasolla kuin Loimulla vuosiin. Myös ulkomaalaispelaajien hankinnassa loimulaiset ovat taas onnistuneet. Ensimmäisessä ottelussa yleispelaaja Garrett Muagututia esitti huikeaa vastaanottopeliä ja toisessa ottelussa taas hakkuri Duncan Budinger esitti yleisöön uppoavaa iloista hakkuripeliä. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa on ollut myös hienoa seurata Loimun oman kasvatin Tuomas Koppasen (18 v) hienoja otteita. Hän on tullut molemmissa otteluissa hyvin vaihdosta sisään ja keskiviikkona hän ansaitsi virheettömän suorituksensa ansiosta jopa valmentajan erikoiskehut lehdistötilaisuudessa. Loimu ja Etta iskevät yhteen Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa sunnuntaina 9.10. kello 17:00 alkaen. |
Takaisin edelliselle sivulle