Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveella kahden ottelun viikonloppu

 

Kooveella kahden ottelun viikonloppu


Kooveen miesten edustuksella on vielä tällä viikolla edessään kahden ottelun viikonloppu. Lauantaina joukkue kohtaa Ilveksen Raholassa ja sunnuntaina Kaukajärvellä vastaan astelee OLS Oulusta. Nämä kaikki kolme joukkuetta ovat tällä hetkellä sijouttuneet sarjan häntäpään tuntumaan, joten otteluiden tuloksilla on suuri merkitys sarjasijoitusten kannalta.

Ilves on sarjan toinen nousijajoukkue ja onnistunut tähän mennessä keräämään yhden voiton tililleen. Vaikka joukkueen voittosarake ei mairittele, on todettava, että joukkue on esiintynyt tähän mennessä varsin hyvin ja hävinnyt muutaman pelin todella niukasti. Joukkueen päävalmentajalla Risto Koljosella kuitenkin riittää vielä tehtävää voitokkaan tien löytämiseksi.

Ennakkoluulottomuus kuvastaa tämän kauden Ilvestä varsin hyvin. Joukkue ei ole lähtenyt kumartelemaan ketään ja onnistunut pitämään omasta tyylistään kiinni tähänastisissa peleissä. Puolustus- ja maalivahtipeli on toiminut toistaiseksi kohtuullisesti. Tommi Merto on ollut odotetusti joukkueen tehokkain ja saanut hyvin tulivoimatukea varsinkin Ville Kangasmäeltä.

-Ennakkoluuloton joukkue, joka pelaa paineettomasti. Paljon tulivoimaa ja taitoa ykköskentässä. Kaikkiaan melko puolustusvoittoinen, mutta Merron johtama ykkönen erittäin vaarallinen, arvioi Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki lauantaista vastustajaansa.

OLS:illa pistetili avaamatta

OLS hoiteli viime kaudella divarin runkosarjan nimiinsä vailla sen suurempia huolia. Liigassa esiintyminen on ollut huomattavasti vaisumpaa. Joukkue on hävinnyt jokaisen ottelunsa tähän mennessä ja viime viikonlopulta kantautui jo jonkinlaisia viitteitä siitä, että joukkueen sisällä ilmenee tyytymättömyyttä pelitapaa kohtaan. Tämä luonnollisesti vaikuttaa jossain määrin Jarmo Härmän luotsaaman joukkueen tunnetilaan.

OLS ei ole mikään tähtisikermä, mutta ei missään nimessä aliarvioitava nippukaan. Puolustuspeliä on mahdotonta lähteä kehaisemaan, kun joukkueelle on mennyt keskimäärin yli kymmenen maalia per ottelu omiin. Tehokkaimpana pistemiehenä on tähän mennessä häärinyt liigadebytantti Erkki Latvalehto.

Kooveen valmennus ei halunnut vielä kommentoida sunnuntain vastustajaa, koska joukkue keskittyy ensin 100%:sesti lauantain otteluun.

Tehottomuus Kooveen ykköshuolenaihe

Kooveella on tulevana viikonloppuna kaksi mahdollisuutta parantaa asemiaan Salibandyliigassa. Joukkue kaipaisi kipeästi voittoja ja mielellään molemmista otteluista. Tps-tappio oli luonnollisesti vaikea pala nieltäväksi, joten seuraavat ottelut näyttelevät suurta roolia joukkueen henkisen puolen kehityksen suhteen.

-Edellisessä pelissä mentiin jo selkeästi eteenpäin jokaisella osa-alueella ja 56-minuuttia oli hyvää peliä. Tunnetasokin oli oikeanlainen. Nykyviisikoilla mennään eikä tuijotella keitä puuttuu ja keitä on paikalla, analysoi Riihimäki.

Pelkästään tehopisteillä mitaten joukkueen tehokkain on ollut tähän mennessä Miro Lehtinen. Joukkueen suurimmaksi murheeksi on tähän mennessä noussut juuri tehokkuus, kun joukkue on tehnyt keskimäärin noin neljä maalia per ottelu. Maalintekijöiden puutteesta kielii myös se, että joukkueen paras laukaisuprosentti on Paul Kotilaisella ja sekin ainoastaan 11,76. Tähän ei voi muuta todeta kuin, että viime kauden kahden parhaan maalintekijän poissaolo näkyy selkeästi hyökkäyspäässä.

Ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin

Kooveella on siis edelleen ainoastaan yksi voitto allaan kuudesta ottelusta. Voittaminen tapaa käydä hankalaksi siinä vaiheessa, kun tuntuu, että mikään ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Joukkueesta on kuitenkin noussut esille tekijämiehiä, joilla ei ole aikaisemmin ollut niin suurta roolia. Aapo Mutanen on pelannut erittäin hyvin Tomas Sladkyn ja Henri Mäenpään ohella. Nuorista B-juniori-ikäinen Samu Saari debytoi vahvasti keskiviikkona ja Samuli Salomaa onnistui myös hyvin.

-Saaren nostin pelaamaan, koska hän osaa luoda paikkoja hyvin. Loi viime pelissä viisi paikkaa, joista ei ikävä kyllä onnistuttu. Saari tulee olemaan mukana myös viikonloppuna, kommentoi Riihimäki.

Ilves-Koovee 20.10. klo 17.00 Raholassa
Koovee-OLS 21.10. klo 18.00 Kaukajärvellä

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Alkukauden ajan Sveitsin NLB-liigassa UCH Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo liittyy OLS:n riveihin toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. Sveitsissä pelit ovat koronatilanteen vuoksi tauolla, joten Keskitalo on ollu jo tovin kotiseudullaan Oulussa.

Lue lisää
Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Naisten Salibandyliigajoukkueen valmennus uudistuu kokonaan ja joukkueen päävalmentajana aloittaa Petri Turunen.

Lue lisää
Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on yhteisharjoittelun osalta vielä jäissä, mutta taustalla joukkueen kasaaminen on edennyt lähes päätepisteeseensä.

Lue lisää
Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Miesten edustusjoukkueen toissakauden kapteeni Mikko Saarnio palaa Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen OLS:n miesten paitaan. Saarnion sopimus Luistinseuran kanssa on yksivuotinen.

Lue lisää
Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

OLS Salibandy on valinnut uudeksi päätoimiseksi työntekijäksi SB Vaasassa kaksi viime kautta miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja seuratyöntekijänä toimineen Jani Lipsasen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää