Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärpille kaksi kovaa vahvistusta

Kärpille kaksi kovaa vahvistusta

 

Kärpät on solminut pelaajasopimukset hyökkääjien Cody Kunykin ja Aleksi Mustosen kanssa. Kunykin kanssa tehty sopimus on yksivuotinen. Mustosen sopimus ulottuu puolestaan aina kevääseen 2022 saakka.
29-vuotiaalla Kunykilla on takanaan kolme kautta Liigassa. Kauden 2017-2018 kynnyksellä hän teki sopimuksen SaiPan kanssa, ja pelasi Lappeenrannassa kaksi ensimmäistä kauttaan Suomessa.

Kaudeksi 2019-2020 hän siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella HPK:n riveihin. Kunyk nousi kauden aikana joukkueen ykkössentteriksi ja voitti HPK:n sisäisen pistepörssin tehoilla 10+39=49 sekä HPK:n sisäisen tehotilaston lukemalla +16. Hän voitti myös koko Liigan syöttöpörssin ja jakoi pistepörssin kymmenennen sijan Tapparan Jere Karjalaisen kanssa.

Ouluun ja Kärppiin Kunykin tuo halu voittaa.

- Olen pelannut nyt muutaman kauden Liigaa, ja tiedän, että Kärpillä on joka vuosi mahdollisuus taistella mestaruudesta. Kun sopimusta tarjottiin, sitä ei tarvinnut miettiä kahdesti. Tiesin, että haluan olla osa tätä organisaatiota. Sanoisin, että olen peliä tekevä hyökkääjä, ja pystyn pelaamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Teen kaikkeni antaakseni joukkueelleni mahdollisuuden voittaa joka ilta.

Kunyk on osoittanut Suomessa pelatessaan kuuluvansa Liigan eliittipelaajien joukkoon. Hän on hyvä kahden suunnan keskushyökkääjä, joka pystyy tekemään myös tulosta, kuvailee Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kanadalaishyökkääjää.

25-vuotias Aleksi Mustonen on Jokereiden kasvatti. Pelicansia hän on edustanut kaudesta 2017-2018 lähtien. Kaudella 2018-2019 hän teki Liigassa yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 8+28=36. Kuluneella kaudella Mustonen oli Pelicansin sisäisessä pistepörssissä kolmantena tehoilla 9+17=26, kunnes helmikuussa siirtorajan kynnyksellä hän siirtyi loppukauden kattavalla sopimuksella SHL-seura Färjestad BK:n vahvuuteen.

Mustonen ennätti pelata 13 ottelua Färjestadissa ennen kuin kausi keskeytettiin. Tällä hetkellä hyökkääjä viettää arkeaan Lahdessa ja kertoo lähtevänsä hyvillä fiiliksillä kohti uutta kautta.

- Kun tuli tieto, että on sauma päästä Kärppiin, ja siellä on kiinnostusta, niin aika nopeasti siihen tartuin. Odotan kyllä, että seura menestyy. Joka vuosi siellä on kova jengi kasassa. Kova halu on voittaa ja menestyä joukkueena. Haluan itsekin onnistua ja ottaa ison roolin joukkueessa sekä päästä maajoukkueeseen ihan vakiopelaajaksi. Kärpät saa minusta kovasti töitä tekevän, luisteluvoimaisen ja voitontahtoisen hyökkääjän.

Mustonen on iältään menossa kohti parhaita pelivuosiaan ja omaa kyvyn tehdä tulosta. Hän on myös hyvä erikoistilannepelaaja. Ominaisuuksiltaan Aleksi on erittäin kärppämäinen pelaaja, eli nopea, vahva ja luotettava, kommentoi Aho Mustosen ominaisuuksia.

Uusia julkistettavia nimiä kauden 2020-2021 joukkueessa ovat lisäksi puolustajat Ville Ottavainen ja Kasper Puutio. Molemmat puolustajat ovat Kärppien omia kasvatteja. Ottavaisen sopimus yltää kevääseen 2021 ja Puution puolestaan kevääseen 2022.

Kärppien sopimustilanne nyt:

Maalivahdit
Patrik Rybar 2021
Justus Annunen 2022
Joel Blomqvist 2023

Puolustajat
Ludwig Byström 2021
Shaun Heshka 2021
Mikko Niemelä 2021
Topi Niemelä 2021
Jaakko Niskala 2021
Ville Ottavainen 2021
Taneli Ronkainen 2021
Joona Huttula 2022
Kalle Loponen 2022
Kasper Puutio 2022
Miihkali Teppo 2022

Hyökkääjät
Jussi Jokinen 2021
Tommi Järvitalo 2021
Otto Karvinen 2021
Radek Koblizek 2021
Cody Kunyk 2021
Tino Metsävainio 2021
Mika Pyörälä 2021
Jari Sailio 2021
Zdenek Sedlak 2021
Julius Hermonen 2022
Jesse Koskenkorva 2022
Michal Kristof 2022
Aleksi Mustonen 2022
Aatu Räty 2022
Aku Räty 2022
Tuukka Tieksola 2022

Lähde: Karpat.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Kärpät 46 ry - logo

Kärpät - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää