TPS kaatoi OLS:in vieraskentällä
- Oltiin 55 minuutin ajan hyviä, lopussa ei niinkään, mutta sen herpaantumisen ottaa valmennusjohto omaan piikkiinsä. Ei pidä lähteä sorkkimaan kokoonpanoa muutama minuutti ennen loppua ja viestittää ryhmälle, että tämä oli tässä. Se siitä, hyvä muistutus valmentajille. Onneksi se kaksi pinnaa tuli kuitenkin. TPS:n lähtö otteluun oli yksi sen tämän kauden parhaista. Taululla komeili 0-4 lukemat reilu kymmenen minuutin pelin jälkeen. OLS:in kahden nopean maalin jälkeen TPS:n pelirohkeus hieman putosi, eikä jälkimmäinen kymppi ollut ensimmäisen tasoinen. Erätauolle 2-4 lukemista. Toisen erän alussa OLS:illa oli oma hetkensä tulla peliin mukaan, mutta maaleja se ei saanut aikaiseksi. TPS käytti omat tilaisuutensa paremmin ja lisäsi johtonsa kakkoserän aikana 2-8. Päätöserän tavoitteena oli jatkaa pelaamista loppuun saakka. Tilaisuuksia lisämaalienkin tekoon avautui, mutta niissä ei onnistuttu. Lopun OLS-hurmio aiheutti peliliikkeillään TPS:n paketin horjumisen aiheuttaneelle turkulaisvalmennukselle sydämentykytyksiä, mutta lopulta kahden erän aikana hankittu johto riitti. - Loppu oli mitä oli, mutta kaksi pistettä tuli plakkariin. Nyt hengähdetään hetki ja jatketaan kohti Classic-ottelua, päätti rankan viikon päättänyt Backman. |
Takaisin edelliselle sivulle