Narukerä haastajana kärkiotteluun
Viikonlopun toisessa matkapelissä kaksi alkukauden onnistujaa OPS ja Narukerä mittaavat paremmuutensa. OPS on tehnyt ennen viikonlopun kierrosta ylivoimaisesti eniten maaleja (44 kpl) ja pistepörssi onkin miehitetty OPS:n pelaajilla. Aku Pylvänäinen pitää hallussaan piikkipaikkaa tehoin 5+7=12. Heti perässä vaanivat Samuli Koivuniemi 8+3 = 11 ja marraskuun pelaajaksi valittu Tommi Pikkuhookana 5+6 = 11 tehoillaan. Myös Antti Pesonen (7+1 = 8) ja Jarmo Mällinen (5+3 = 8) hätyyttelevät tehotilaston kärkeä. Joukkueen kahden viimeisen ottelun maaliero on kova 26-7. Narukerän puolustus joutuu liukkaiden OPS:n pelaajien kanssa tiukalle, mikäli joukkue selviytyy OPS:n alun rynnistyksestä ja saa oman pelinsä käyntiin, laittaa se tiukasti kampoihin suosikkina otteluun lähtevälle kotijoukkueelle. OPS on tullut tutuksi pitkistä palloistaan ja niitä se todennäköisesti nytkin viljelee, vaikka joukkue on kyllä kyennyt tälle kaudelle hieman monipuolistamaan hyökkäyksiään; muunkinlaisia variaatioita saattaa siis olla luvassa. Narukerän pitää olla hereillä heti ottelun alusta alkaen, sillä OPS ei saa päästä helppoon johtoon, sillä se on hyvä joukkue puolustamaan johtoaan ja vahva erikoistilanteissaan. Viime kaudella OPS oli Narukerälle hankala vastustaja ja se veikin kohtaamiset nimiinsä. Sunnuntai näyttää missä mennään tällä kaudella. Uskoisin, että pelaajien on helppo syttyä otteluun, pelataanhan tässä selkeä kärkiottelu. Mikäli sää suosii, luvassa on vauhdikas ottelu. |
Takaisin edelliselle sivulle