Kiekko-Laserilla kaksi kotiottelua viikonvaihteessa
Valtakunnallinen Suomi-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Kiekko-Laserin osalta kahdella tärkeällä kotiottelulla. Lauantaina Oulun Energia Areenalla vastassa on tamperelainen KOO-VEE, ja sunnuntaina vastustajaksi luistelee viime kauden Suomi-sarja -mestari Imatran Ketterä. Molemmat viikonvaihteen vastustajat voittivat Kotkapaitojen tapaan oman alkulohkonsa ja lukeutuvat ennakkokaavailuissa Kiekko-Laserin päävastustajiin sarjassa. "Tärkeä viikonloppu on edessä", toteaa aina hyväntuulinen Kiekko-Laserin päävalmentaja Teemu Käyhkö toteaa. Harjoituksissa on painotettu tuttujen totuuksien lisäksi positiivista asennetta ja rentoa tekemistä. "Fysiikkaa ollaan treenattu tauon aikana paljon, ja nyt olemme hakeneet rentoa terävyyttä pelinomaisten harjoitteiden kautta", Käyhkö kertoo latautumisesta 14 sarjaottelun rupeamaan. "Myös roolituksia on selkeytetty niin viisikkopelin kuin erikoistilanteidenkin osalta", päävalmentaja valottaa aivoituksiaan. Kiekko-Laser on asettanut tavoitteekseen saalistaa täydet kuusi pistettä kotiviikonlopusta. Kotkapaidat pääsevät viikonlopun koetuksiin lähes parhaalla kokoonpanollaan; näillä näkymin ainoastaan laitahyökkääjä Ville Rajala on poissa kokoonpanosta. |
Takaisin edelliselle sivulle