Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OPS vei rikkonaisen ottelun maalin erolla

 
OPS vei rikkonaisen ottelun maalin erolla

OPS pelasi kypsemmin, vältti paremmin virheitä ja nappasi pisteet kotijoukkueen kustannuksella.

Ottelu oli varsin rikkonainen, OPS käytti paremmin paikkansa ja oli maalin verran parempi. Terävyys oman ja vastustajan maalin edustalla ratkaisi pelin.

Peli eteni varsin tasatahtiin, OPS avasi maalinteon heti pelin alussa, Narukerä tasoitti ja meni ohi, OPS tuli kuitenkin tasoihin ennen taukoa; tauolle mentiin tasatahtiin.

Tauon jälkeen OPS tuntui olevan jälleen valmiimpi, mutta kesken kaiken Narukerä meni johtoon Tomi Mustosen (#22) toimesta jakson alussa, OPS tuli kuitenkin tasoihin pelin 50. minuutilla.

Tasaista vääntöä riitti pelin 79. minuutille, jolloin Pasi Olli iski ottelun ratkaisuksi koituneen maalin vahvan hyökkäyksen päätteeksi.

Narukerä haki vielä tasoitusta, mutta hyvät yritykset kilpistyivät OPS:n puolustukseen.

Ansaittua revanssia Narukerä saa koittaa heti tulevana viikonloppuna, jolloin molemmat Oulun joukkueet isännöivät Narukerää kotikentällään; OPS (la) ja OLS (su).
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen peli, joka lupaa hyviä turneita kevääksi.

Narukerän tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Narukerä - logo

Narukerä - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

Timo Tiusanen palaa OLS:n valmentajaksi

OLS:n jääpallon edustusjoukkueen päävalmentajaksi palaa tuttu mies.

Lue lisää
Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina vieraaksi Kampparit

Sunnuntaina Ouluun saapuu sarjajohtaja Mikkelin Kampparit, joka on saanut kaksi pistettä kaikista kymmenestä pelistään.

Lue lisää
OLS kohtaa lauantaina JPS:n

OLS kohtaa lauantaina JPS:n

Bandyliigassa neljäntenä Oulun Luistinseura saa huomenna vieraaksi viidentenä olevan Jyväskylänseudun Palloseuran.

Lue lisää
OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

OLS tanssitti Toppilaa Tapanina

Tapaninpäivän jääpalloperinteet jatkuivat Oulussa hieman erilaisissa merkeissä kuin menneinä vuosina.

Lue lisää
OLS kohtaa Tornion

OLS kohtaa Tornion

Tapaninpäivän pohjoisessa kamppailussa kohtaa kaksi huonossa vireessä olevaa joukkuetta.

Lue lisää
OLS voitti sekavan pelin

OLS voitti sekavan pelin

Tämän päivän peli ei ollut jääpalloa parhaimmillaan.

Lue lisää