Kiekko-Laser jälleen voitokkaana
Isäntäjoukkue nappasi jälleen arvokkaan päänahan, kun se vei tiukassa kamppailussa voiton runkosarjan piikkipaikkaa pitävää Lempäälän Kisaa vastaan numeroin 3-2 (1-0, 0-0, 2-2). Vähämaalisen ottelun paremmuudesta kamppailtiin ankarasti vielä päätössummeriin saakka. LeKi tuli otteluun runkosarjan johtajan tavoin väkevästi, mutta ensiminuuttien jälkeen Kiekko-Laser pääsi paremmin ja paremmin vauhtiin mukaan. Molempien joukkueiden puolustuspelaaminen toimi erinomaisesti, eikä vähiten hyvin pelanneiden maalivahtien vuoksi. Ottelun avausmaali nähtiin vasta erän 14. minuutilla, kun isäntien paras pistenikkari Jyri Junnila pääsi pitkän pyörityksen jälkeen nostamaan kiekon tyhjään maaliin. Ville-Matti Koponen ja Mikko Niemelä kirjauttivat syöttöpisteet avausosumaan. Avauserä ei tarjonnut enää muita pöytäkirjamerkintöjä kuin molempien joukkueiden kärsimät pienet rangaistukset, vaikka molempien ylivoima toimikin välillä mallikkaasti. Tehot jäivät kuitenkin puuttumaan, joten erätauolle suunnattiin isäntien hienoisesti hallitessa kenttätapahtumia. Tasaista taistelua LeKi pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla ja loikin kaksi hyvää maalintekopaikkaa, mutta Kiekko-Laserin maalilla pelannut Tomi Karhunen piti joukkueensa pään pinnalla vaikeissakin paikoissa. Isännät olivat erässä selkeästi paremmin liikkuva joukkue ja LeKi:n puolustuksella oli ajoittain vaikeuksia pitää liukasliikkeiset vastustajansa kurissa. Vieraat kestivät kuitenkin Kiekko-Laserin rynnistyksen alla maalivahti Mikko Pätsin johdolla, joka torjui erässä peräti 16 laukausta. Karhuselle merkittiin vain 8 torjuntaa. Lukuisista hyvistä paikoista huolimatta ei kumpikaan joukkue kyennyt kasvattamaan maalisaldoaan, joten erätauolle suunnattiin kutkuttavassa tilanteessa 1-0. Hanat aukesivat Isännät aloittivat erän tehokkaasti, kun kapteeni Toni Kirén sivalsi heti aloituksen jälkeen kiekon pahasti maskissa olleen Pätsin ohi maalin ylänurkkaan. Antti Maaninka merkittiin ainoaksi syöttäjäksi osumaan. Vieraat pääsivät mukaan kamppailuun maalien merkeissä ylivoimalla, kun Johannes Alanen ohjasi kiekon komeasti ilmasta ohi Karhusen. Kovan syötön maaliin tarjosi Juuso Anttonen siniviivalta ja toinen syöttöpiste merkkautettiin LeKi:n pistehai Lassi Mattilalle. Isännät pääsivät jälleen kahden maalin karkumatkalle vain muutaman minuutin pelin jälkeen, kun vahvasti jälleen esiintynyt Oskari Hakomäen kentällinen pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Maalinedustalla olleesta hässäkästä selviytyi lopulta voittajaksi Markus Himanka, joka survoi pelivälineen vieraiden maaliin ja syöttöpisteet merkkautettiin Hakomäelle ja Riku Toivolle. Vieraiden kavennus tuli jälleen hyvin toimineen ylivoiman seurauksena. Kiekko-Laser oli ehtinyt täysilukuiseksi vain sekunti ennen illan komeinta osumaa. Joonas Alatalo ja Jarkko Näppilä sahasivat erinomaisilla syötöillään isäntien alivoimanelikon hajalle ja Mattilan todella tarkka laukaus maalin kattoon kruunasi kavennusmaalin. Vieraat saivat kavennuksesta virtaa ja ote näytti siirtyneen vahvasti LeKi:lle. Kiekko-Laser pinnisteli vielä mukana, vaikka ottelun loppuminuuteilla pelasivatkin kahdesti alivoimalla. Pätsin siirtyminen vaihtopenkillekään ei auttanut kuuden miehen muodossa vieraita, joten voitto Raksilasta jäi saavuttamatta. "Ei ollut ihan se paras mahdollinen ottelu. jos otetaan huomioon, että olemme istuneet 7 tuntia bussissa niin olen kyllä tyytyväinen meidän jätkien esitykseen. Ei ollut marginaalitkaan meidän puolella, sillä viimeisessä erässä taisi käydä kiekko raameissa pari kertaa", LeKi:n päävalmentaja Vesa Kokkonen summasi ottelua. "Loistava esitys meiltä. Täydellinen viikko kahdella tärkeällä voitolla. Edellisessä pelissä meiltä tippui (Tommi) Leinonen pois kokoonpanosta ja Joni Liljeblad on Kärppien mukana, joten huikea suoritus jätkiltä jotka tulevat paikkaamaan kovia pelimiehiä", Kiekko-Laserin päävalmentaja Mikko Manner kiitteli. "Tällaisena iltana voi olla tyytyväinen valmentaja ja lähteä hyvillä mielin maanantain TV-otteluun. Kiitollisina ja tyytyväisin mielin matkaan maanantaina ja työhaalareista jälleen se ylin nappi kiinni", Manner lopetti. Mestiksen (Toni Järvenpää) tiedotteeesta / UrheiluOulu |
Takaisin edelliselle sivulle