Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ilveksen kausi jatkuu viikonloppuna kahdella kotiottelulla

 
Ilveksen kausi jatkuu viikonloppuna kahdella kotiottelulla

Virkistävä maaottelutauko on vietetty ja jälleen on aika palata sorvin ääreen. Divarissa käynnistyy ns. välikierros ja Ilveksen kausi jatkuu viikonloppuna kahdella kotiottelulla itälohkon joukkueita vastaan. Lauantaina vastaan asettuu perinteikäs OLS ja sunnuntaina vastustajat saapuvat Jaakko Jyrkän kotikonnuilta Suomen Chicagosta eli Lahdesta paikallisen S-Bandyn muodossa. Vastustajat ovat koko lailla outoja, mutta etenkin viime kauden päätteeksi niukasti liigasta pudonnut OLS lienee varsin kova pala purtavaksi, sillä joukkueella on koossa vakuuttavat 14 pistettä 9 ottelussa. Lahtelainen S-bandy on sen sijaan alkukaudesta onnistunut voittamaan vain kerran, mutta kahden tasapelin ansiosta pisteitä on koossa yhteensä 4. Sunnuntain otteluun tuo oman mausteensa Raholan halli, jossa Ilves pelaa tällä kaudella ensimmäisen ottelunsa.

Edellisissä otteluissaan lievästä pelaajapulasta kärsinyt Ilves saa näihin otteluihin palettinsa taas kuosiin, sillä sairastuvalta/omilta lomilta palaavat ruotuun onnellinen monivetovoittaja Joni Henttonen, epäonninen bussikortinpelaaja Ossi Ojala, kulinaristi Jaakko Jyrkkä sekä Eetut ”Kultaranne”Pättiniemi ja ”Snipu”Puustinen. Lisäksi farmisopimus Classicin kanssa saattaa jälleen tuoda divarikentille pari mielenkiintoista uutta kasvoa, nimittäin sähäkkä Keni Kivilä ja hieman vähemmän sähäkkä Teemu Häkkinen on liitetty kuuluisalle liittoon faksattavalle farmilistalle. Miesten pelaaminen ei ole vielä kuitenkaan aivan satavarmaa, sillä molemmat ovat kärsineet pienistä loukkaantumisista. Erityisesti loppukauden mittaisen sopimuksen Classicin kanssa solminut, mutta aluksi Ilveksestä pelitatsia ja kuntohuippua hakeva Häkkinen on kokeneena ja kovaotteisena pelaajana erittäin mielenkiintoinen kortti Ilvesnippuun.

Poissaolopuolella on ainoastaan yksi, mutta sitäkin suurempi nimi. Ilveksen päävalmentaja, ikinuori Risto”Hitman”Koljonen on matkoilla juhlistamassa ”30vee” synttäreitään. Matkakohde on salaisuus, mutta hallilla liikkuu villejä huhuja matkan suuntautumisesta Ibizan tunnetulle bilesaarelle. Ilves vetääkin viikonlopun läpi ns. ”keikkavalmentajilla”, kun lauantain pelissä vetovastuun ottaa Classicin A- ja B-nuorten valmentaja Jarkko Rinne ja sunnuntaina penkin taakse astelee viime vuoden kakkosvalmentaja, nykyisin Classicin naisten valmennustiimissä vaikuttava Jouni Kulmala.

Ilves toivottaa suuren yleisön jälleen sydämellisesti tervetulleeksi seuraamaan, miten petopaidat pärjäävät otteluissa itälohkon hurjia vastaan.

Lauantai 13.11 Ilves-Ols, Kaukajärven Spiral-saleilla 17.45
Sunnuntai 14.11 Ilves-S-bandy, Raholan Liikuntakeskus 17.45

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Alkukauden ajan Sveitsin NLB-liigassa UCH Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo liittyy OLS:n riveihin toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. Sveitsissä pelit ovat koronatilanteen vuoksi tauolla, joten Keskitalo on ollu jo tovin kotiseudullaan Oulussa.

Lue lisää
Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Naisten Salibandyliigajoukkueen valmennus uudistuu kokonaan ja joukkueen päävalmentajana aloittaa Petri Turunen.

Lue lisää
Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on yhteisharjoittelun osalta vielä jäissä, mutta taustalla joukkueen kasaaminen on edennyt lähes päätepisteeseensä.

Lue lisää
Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Miesten edustusjoukkueen toissakauden kapteeni Mikko Saarnio palaa Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen OLS:n miesten paitaan. Saarnion sopimus Luistinseuran kanssa on yksivuotinen.

Lue lisää
Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

OLS Salibandy on valinnut uudeksi päätoimiseksi työntekijäksi SB Vaasassa kaksi viime kautta miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja seuratyöntekijänä toimineen Jani Lipsasen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää