OLS ja Akilles jakoivat pisteet
Oulun Luistinseuran 130-vuotisjuhlaviikonlopun johtopäätös on, että viime vuodet ovat nyt historiaa. Muut joukkueet ovat nostaneet tasoaan, eikä OLS saa tänä vuonna mitään ilmaiseksi. Molempien joukkueiden lähtökohdat otteluun olivat vaikeat. Kotijoukkueen poissaolot tiedettiin jo etukäteen, mutta vierailijalta loukkaantui kaksi pelaajaa eilen Haaparannalla. Kumpikin joukkue aloitti tarkalla puolustamisella. Kun ottelu eteni, alkoi OLS luoda enemmän tilanteita. Maalinteon aloitti kuitenkin Akilles 24. minuutilla kulmalyönnistä. Sen jälkeen Ville-Veikko Angeria hankki keltapaidoille rankkarin, mutta Jarmo Mällinen ei saanut ammuttua sisään. Kapteeni onnistui silti tasoittamaan kymmenen minuuttia ennen puolta aikaa Antti-Pekka Airaksisen syötöstä. Kotijoukkue avasi kakkospuolikkaan vahvasti. Mällinen vei heti joukkueensa johtoon ja heti perään Tommi Pikkuhookana pääsi läpiajoon, mutta nosti yli. Akilles ei ollut aivan ulkona pelistä silloinkaan vaan sai hankittua 50 minuutin kohdalla rangaistuslyönnin, jonka Olli Lappalainen torjui. Muutama minuutti myöhemmin vierailija pelasi oikeaoppisesti pitkää palloa ja Andreas Flinck pääsi tasoittamaan. OLS hallitsi ottelua lopun aikaa, mutta sai hyvistä tilanteista ja lukuisista kulmista huolimatta tehtyä enää vain yhden maalin. Akilles pääsi välillä vastahyökkäyksiin tullen tasoihin vartti ennen päätöstä. Akilleksen pelitapa muuttunut Akilleksen tuore valmentaja Jorma Saastamoinen iloitsi ottelun jälkeen. Eilisen turpaan saannin ja loukkaantumisten jälkeen yksikin piste maistuu hyvältä. Luistinseuran Jari Loukkolaa puolestaan kismitti joukkueensa huono viimeistely. OLS:n kausi jatkuu ensi viikonloppuna kotona. Lauantaina kylään tulee WP-35 ja sunnuntaina Lappeenrannan Veiterä. |
Takaisin edelliselle sivulle