Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukon tiistai-illan vieraspelit jatkuvat Oulussa

 

Lukon tiistai-illan vieraspelit jatkuvat Oulussa


Tammikuun lähestyy loppuaan ja tiistai-iltana on luvassa paljon jännitettävää. SM-liigan siirtoraja umpeutuu puolilta öin, mutta sitä ennen Kärpät isännöi Lukkoa Oulussa. Molemmat joukkueet hävisivät viikonloppuna IFK:lle selvin lukemin ja muutenkin viimeaikaiset pelit ovat menneet hyvinkin samaan tahtiin. Valokeilassa illan pelissä lienevät kovat maalintekijät - huippuvireessä oleva Juha-Pekka Haataja sekä Lukon Lauri Tukonen.

Lukko pelasi perjantaina kaksijakoisen ottelun kotonaan viime kevään välierävastustajaansa vastaan. Kettupaidat hallitsivat peliä läpi ottelun, mutta maalinteko oli aikoinaan lähes ylivoimaista. Paljon hukattuja maalipaikkoja ja tolppien kilistelyä - kun taas IFK käytti omat paikkansa tehokkaammin. Punanutut iskivät kaksi viimeistä maalia tyhjään verkkoon, joten ottelun numerot eivät ihan kaikkea ottelusta kerro.

Kärpät kävi vierailemassa lauantaina Helsingissä ja joukkue pärjäsi hyvin ensimmäisen erän maalintekokilpailussa IFK:ta vastaan kunnes toisessa erässä kotijoukkue käänsi ottelun itselleen. Kärpät vahvistui siirtorajan alla NHL-veteraani Jozef Stümpelilla jonka pelisilmä on yhä maailman terävimpiä. Lukon kannattaa siis pysyä pois jäähyaitiosta, sillä Kärppien yksilöosaaminen nousee esiin varsinkin erikoistilanteissa.

Lukko tuhlaili IFK:ta vastaan paikoissa mutta maalinteko on viime aikoina ollut kuitenkin parempaa mitä vuoden lopulla. Tukosen kolmen ottelun maaliputki voi hyvinkin jatkua Oulussa jos tahti jatkuu samana. Björn Melinin tulo loukkaantumisen jälkeen kaukaloon on tuonut lisää kiekkovarmuutta Lukon ylivoimapelaamiseen ja ruotsalainen on väläytellyt ajoittain. IFK:ta vastaan tehty maali oli näyttävä yksilösuoritus, joita tarvitaan myös jatkossa.

Vanha klisee tietää kertoa että paremman maalivahdin joukkue voittaa jääkiekkopelin. Lukon veräjänvartija Mika Noronen on pelannut parhaimmillaan maagisesti mutta helppojakin on mennyt. Kärppien maalilla tuore hankinta Johan Backlund on parantanut pikkuhiljaa peliään mutta on edelleen vähän kysymysmerkkihankinta. Raksila on ollut Lukolle aikoinaan hankala paikka, mutta viime vuosina on tullut voittojakin - tiistaina on aika jatkaa tätä voitokasta perinnettä ja tuoda pisteet mukana Raumalle!

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriTukonen

Lauri Tukonen

1.9.1986 Hyvinkää
Tiedot


Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää