Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SaiPan kausi käyntiin Oulussa

 

SaiPan kausi käyntiin Oulussa


SaiPa kohtaa Kärpät kauden avausottelussa jo viidennen kerran peräkkäin.

SaiPan ja Kärppien kohtaamisesta kauden ensimmäisellä kierroksella on muodostunut jo lähes perinne. Tällä kertaa ottelu pelataan Oulussa, jonne SaiPa matkusti jo keskiviikkona.

Loukkaantumisista kärsivä sputniklauma joutuu kohtaamaan Kärpät mm. ilman Ville Hämäläistä, Tomi Leivoa ja Mark Leeta. Valmennusdebyyttinsä liigaottelussa tekevällä Pekka Tirkkosella riittääkin kollegoidensa kanssa pähkäilemistä parhaan kokoonpanon muodostamisessa.

Kärpät oli kesän siirtomarkkinoilla kohtalaisen maltillisesti liikenteessä osittain sen vuoksi, ettei joukkue kokenut pahoja menetyksiä. Joukkueen pistepörssin kolmonen Kimmo Koskenkorva lähti Lukkoon mutta hänet oulussa paikattiin TPS:sta hankitulla Tomas Plihalilla.

Muut merkittävät hankinnat olivat Bluesista napattu laituri Toni Kähkönen sekä Djurgårdenin riveissä viime kaudella Elitserienissä pelannut 21-vuotias ruotsalaissentteri John Norman. Kähkönen on esittänyt harjoituskaudella pelatussa European Trophyssa lupaavia otteita.

Kärppien materiaali on riittävä aina kevään viimeisiin peleihin asti mikäli palaset loksahtavat kauden aikana kohdalleen. Loukkaantumisista viime vuosina kärsineen Jari Viuhkolan kunto on aina valitettava kysymysmerkki mutta kunnossa ollessaan Viuhkola voi johtaa Kärppien kärkiketjuja tehokkaasti. Yksi mielenkiintoisimmista pelaajista Kärppien kokoonpanossa on 21-vuotias Julius Junttila, joka saattaa hyvinkin räjäyttää pankin tällä kaudella.

Maalinsuulla ruotsalaisvahti Johan Backlund lähtee kauteen ykkösvahdin viitta harteillaan mutta nuori Tomi Karhunen saattaa onnistuessaan jopa syrjäyttää Backlundin.

Oman mausteensa Kärppien kauteen antaa päävalmentaja Hannu Aravirran ilmoitus siitä, että miehen upea ura päättyy kevääseen 2013.

Mielenkiintoinen tilastopoiminta löytyy SaiPan vierailuista Raksilaan kauden alussa. SaiPa on kohdannut Kärpät Oulussa kolmen ensimmäisen kierroksen aikana neljästi viimeisen kuuden kauden aikana ja kolmesti pisteet ovat matkanneet Lappeenrantaan.

SaiPan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Saimaan Pallo - logo

SaiPa - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


VilleHämäläinen

Ville Hämäläinen

6.7.1981 Lappeenranta
Tiedot

Mark Lee

11.9.1984 Mount Pearl, Nfld, CAN
Tiedot

TomiLeivo

Tomi Leivo

24.9.1989 Lappeenranta
Tiedot


Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää