Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maalinteon sietämätön vaikeus

 

Maalinteon sietämätön vaikeus




UrheiluRauma

Lukko - Kärpät 1-4 (0-1, 0-1, 1-2)

Tshekkiläinen kirjailija Milan Kundera kirjoitti aikanaan olemisen sietämättömästä keveydestä, mutta tällä hetkellä Äijänsuolla eletään maalinteon sietämätöntä vaikeutta. Tiistainakin tuo tuli ilmi, kun Lukko sai ihan riittävästi tekopaikkoja, mutta aina vedettiin joko ohi tai Kärppä-veskari Johan Backlund torjui.

Ensimmäinen erä oli melkoisen tunnustelevaa kiekkoa ja aika-ajoin voisi sanoa, että ns. miekkailua. Erän ainokainen maali syntyi erän lopulla, kun Joonas Donskoi ampui tarkasti yläkulmaan. Toinen erä jatkui samankaltaisena, mutta pikkuhiljaa Lukko alkoi saamaan juonesta kiinni, muttei kiekkoa maaliin. Kärpät teki taas erän ainoan maalin erän loppupuolella, kun ylivoimahyökkäyksen päätti San Josen puolustajatähti Jason Demers.

- Kolmas voitto tälle syksylle, enpä muista koko urallani tämmöistä alkua, kommentoi Hannu Aravirta.

- Ekan maalin merkitys on todella iso, varsinkin meille, kun voittoja ei ole tullut, sanaili Juha Vuori.

Kolmannen erän alkuun Lukko sai heti mahdollisuuden, kun Miikka Salomäki istui hankkimaansa kakkosta, mutta ei kun ei. Päätöserä alkoi olemaa Lukon osalta puurtamist, kun mistään ei mennyt, mutta toisaalta Kärpät myös puolusti hyvin.

- Todellakin puolustimme hyvin ja Johan Backlund oli vakuuttava maalissa, kertaili Aravirta.

Kärpät ratkaisi pelin lopullisesti kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Juha-Pekka Haatajan ylivoimamaalilla ja ei tuosta mennyt aikaakaan, kun Toni Kähkönen iski vielä neljännen ohi Vehasen . Lukko pääsi rikkomaan kuparisen, kun 20 sekuntia ennen loppua Jussi Pesonen iski ylivoimalla kiekon ohi Backlundin. Syöttäjinä Pesosen maalissa oli Justin Azevedo ja Ryan Caldwell.

- Meidän pitää napsia kiekollisia virheitä pois. Tänään eka erä oli tasainen, mutta sitten siihen tuli se Kärppien eka maali. Joukkue, kun tämmöisessä tilassa, kuin me nyt, niin se paistaa heti pelaajiin, manaili Vuori.

Lukko matkaa torstaina Helsinkiin HIFKin vieraaksi ja ei ainakaan vastus helppone tästä, mitä tänään oli. Miten Nordenskiöldinkadulle lähdetään?

- Ne virheet pois ja realistista asioista liikkeelle ja edelleen sen ekan maalin merkitys on iso, pohti Vuori tulevaa.

Maalit: 17.24 0-1 Joonas Donskoi (John Norman, Ilkka Mikkola), 34.17 0-2 Jason Demers (Ivan Huml, Jussi Jokinen)vom., 57.25 0-3 Juha-Pekka Haataja (Huml, Jokinen)yv., 57.47 0-4 Toni Kähkönen (Joonas Komulainen, Ville Pokka), 59.40 1-4 Jussi Pesonen (Ryan Caldwell, Justin Azevedo)yv.


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JustinAzevedo

Justin Azevedo

1.4.1988 West Lorne, ON, CAN
Tiedot

RyanCaldwell

Ryan Caldwell

15.6.1981 Deloraine, Man, CAN
Tiedot

JussiPesonen

Jussi Pesonen

23.5.1979 Jyväskylä
Tiedot


Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää