Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Taistelupari D Team - K-Laser

 
Taistelupari D Team - K-Laser

Revanssiviikonlopun yksi taistelupareista on D Team ja Kiekko-Laser. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen pelataan Jyväskylässä. Ottipa joukkueista voiton kumpi tahansa, tarjoutuu toiselle mahdollisuus välittömään kuittiin heti seuraavana päivänä.

Tällä kaudella D Team ja K-Laser ovat kohdanneet kaksi kertaa. Molemmat joukkueet ovat voittaneet oman kotiottelunsa. Kauden alkupuolella K-Laser vei pisteet lukemin 6-1 ja myöhemmin D Team oli parempi lukemin 4-1.

Edellisestä viidestä ottelustaan D Team on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Tosin kaksi voitetuista otteluista on vaatinut pelin viemistä yli varsinaisen peliajan. Kiekko-Laserilla viimeisen viiden ottelun saldo on hieman synkempi, kun alla yksi voitto ja neljä tappiota. Mutta voitto on kuitenkin juuri edellisestä ottelusta, eli tappioputki on saatu selätettyä.

Sarjataulukossa joukkueet majailevat peräkkäin: D Team kolmantena ja K-Laser neljäntenä. Piste-ero joukkueiden välillä on seitsemän pistettä, joka voidaan revanssiviikonlopun aikana parhaimmillaan nostaa 13:een pisteeseen tai kutistaan yhteen. Revanssiviikonloppu onkin yksi paikka, jossa sarjataulukon kolmen kärki voi alkaa laukata yhä enemmän omia menojaan, tai sitten takana niskaan hengittävät joukkueet kutistaa piste-eron lähes olemattomiin.

Jännitystä on siis varmasti jälleen kerran luvassa. Kuten jo todettua, taisteluparin D Team-K-Laser ensimmäinen matsi pelataan Jyväskylässä ja toinen seuraavana päivänä Oulussa.

Mestiksen (Anssi Korhonen) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää