Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TuTo jälleen voittoon Raksilassa

 
TuTo jälleen voittoon Raksilassa

Perjantaina voitokkaasti Kajaanissa esiintynyt TuTo toisti itseään lauantaina Raksilassa ja vei täydet pisteet mukanaan lukemin 2-4. Turkulaisten peli-ilme oli hallitumpaa ja se tuli kaukaloon selkeästi voitto mielessä. Kiekko-Laserin tahmeus ei tuntunut karisevan luistimista pois millään. TuTo otti jo toisen voittonsa kuluvalla kaudella Oulun Raksilasta.

TuTo:lle unelma-alku

TuTo otti pelistä nopean otteen ja alle kolmessa minuutissa vierailijat olivat menneet jo 0-2 johtoon Janne Jokilan (0:45) ja Markus Kankaanrannan (2:56) maaleilla. Ajassa 0.45 TuTo:n ensimmäinen hyökkäys tuotti tulosta. Kiekko-Laserilla ei lähtenyt kone käyntiin heti erän alusta alkaen ja joukkue sai maksaa siitä kovan hinnan. Pelin aikana isännät paransivat hieman ilmettä, mutta joukkuetta koeteltiin tänään kaikilla osa-alueilla, myös tuomaroinnissa. "Turpaan tuli. Olo on todella pettynyt ja valmentajan taidot eivät riitä selittämään näin huonoa peliä. Meillä oli oikeasti sauma lähteä asemista, joista olisi voinut olla ylpeä", päävalmentaja Mikko Manner sanoi pettyneenä ja peräänkuulutti myös oikeudenmukaisuutta tuomarilinjassa.

Ensimmäisen erän aikana ei kavennusmaali käynyt kaukana, kun kiekko pyöri kahteen otteeseen aivan TuTo:n maaliviivan tuntumassa. Lopullista viimeistelyä ei saatu aikaiseksi ja turkulaiset pitivät maalinsa puhtaana. Sekunti ennen ensimmäisen erän päättymistä TuTo onnistui vielä ylivoimalla, maalintekijänä Matti-Pekka Pelkonen ja ensimmäiselle erätauolle mentiin TuTo:n 0-3 johdossa.

Toisessa erässä sama ilme jatkui. Kiekko-Laser onnistui rakentamaan hyviä paikkoja, mutta edes onni ei ollut mukana. Aku Joki-Erkkilä osoitti jälleen soturimaisia elkeitä, kun hän pitkän vaihdon päätteeksi runnoi itsensä TuTo:n puolustuksen läpi ja pääsi kokeilemaan maalintekoa läpiajosta. Tällä kertaa se ei toiminut ja kavennusta saatiin vielä odottaa.

Ajassa 33.21 Iiro Memonen onnistui viimein avaamaan Kiekko-Laserin maalitilin Matias Perkkiön ja Riku Toivon esityöstä. Joukkue sai kavennusmaalistaan uutta puhtia liikkeisiin. Muutamaa minuuttia myöhemmin kiekko oli jälleen TuTo:n maalissa, mutta maalia ei hyväksytty, koska se tehtiin korkealla mailalla.

Kolmannessa erässä Kiekko-Laser heräsi viimein taistelemaan, mutta tänään se oli liian myöhäistä. Isännille avautui mahdollisuus kahden miehen ylivoimalla, mutta TuTo:n maalilla Tommi Virtanen oli hereillä. Reilu kolme minuuttia ennen pelin päättymistä Tomi Pekkala onnistui tuomaan Kiekko-Laserin maalin päähän. Viime hetken kiri pysähtyi kuitenkin, kun TuTo viimeisteli vielä tyhjiin, maalintekijänä Arttu Niskakangas.

TuTo:lle Pohjois-Suomen kiertue oli tulosten valossa täydellinen. Joukkue otti kaksi hienoa vierasvoittoa, kuusi pistettä tarjoavat läpi kauden sarjajumbona pelanneelle turkulaisryhmälle vielä pienen mahdollisuuden saavuttaa jotain kevään peleissä. Karsintaviivaan matkaa on 13 pistettä ja Play Offs-viivaan 15 pistettä. "Me emme ole niin huono joukkue kuin mitä pisteet kertovat. Meiltä puuttuu monta voittoa, olemme pelanneet hyvin, mutta sitten itse hölmöilleet. Nyt viime aikoina olemme pelanneet hyvää kiekkoa. Katsotaan mitä kevät tuo. Sarjatilanne on toki paha meidän kannalta, mutta voitot tulevat jos tulevat", TuTo:n päävalmentaja Petri Niukkanen pohti voitokkaan ottelun jälkeen.

Joulu vie Mestiksen joukkueet seuraavaksi puolentoista viikon ottelutauolle. Sekä Kiekko-Laser, että TuTo pelaavat seuraavan kerran keskiviikkona 29. joulukuuta. Kiekko-Laser saa Raksilaan vieraaksi Hokin. TuTo pelaa kotonaan Kupittaalla Vaasan Sportia vastaan.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Tomi Karhunen vuokralle Kärppiin

Maalivahti Tomi Karhunen tulee kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella Kärppiin. Tällä varaudutaan täydentämään joukkueen maalivahtiosastoa lähestyvien U20 MM-kisojen ajaksi.

Lue lisää
Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Juhamatti Aaltonen Kärppiin loppukauden sopimuksella

Kärpät ja hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. 35-vuotias hyökkääjä siirtyi viime helmikuussa Lahden Pelicansista Kärppiin niin ikään loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Puljujärvi sopimukseen Kärppien kanssa

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jesse Puljujärven kanssa.

Lue lisää
Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Libor Sulak vahvistamaan Kärppien puolustusta - Samu Tuomaalalle Liiga-sopimus

Kärpät on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Libor Sulakin kanssa. Tsekkiläinen Sulak, 26, edusti viime kaudella KHL:n Severstal Cherepovetsia ja Liigan KooKoota.

Lue lisää
Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Lasse Kukkonen lopettaa pelaajauransa

Kärppien pitkäaikainen puolustaja ja kapteeni Lasse Kukkonen on päättänyt lopettaa pelaajauransa.

Lue lisää
Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Kärppien naisten Liigajoukkueelle sopimuksia

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta viime kaudella edustaneet tulevaisuuden lupaukset Oona Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko pelaavat tulevalla kaudella kärppäpaidassa.

Lue lisää